Mitä näet aamulla ensimmäiseksi kun heräät? Mitä näet, kun pötköttelet kotona lempipaikassasi? Mitä näkyy ikkunoistasi, kun teet töitä, syöt tai juot kahvia?

Kauniit näkymät eivät ole vain ylellisyyttä; ne edistävät tutkitusti ihmisten hyvinvointia ja paranemista. Jo 80-luvulla tutkija nimeltä Ulrich  sai aikaan kohua todistaessaan, että sairaalan ikkunasta avautuvat näkymät vaikuttivat leikkauspotilaiden toipumiseen. Potilaat, joiden ikkunoista näkyi metsää ja taivasta paranivat nopeammin, viipyivät sairaalassa lyhyemmän aikaa ja tarvitsivat vähemmän kipulääkitystä kuin ne, joiden ikkunoista näkyi kiviseinä. Kaikki muut muuttujat oli tutkimuksessa eliminoitu, eli verrokkiryhmät olivat täysin identtiset. Jopa hoitajat olivat heillä samat.

Ikkunanäkymiin on vaikea vaikuttaa

Kerrostalossa asuvat saavat ikkunanäkymät vaihtoon yleensä vain vaihtamalla asuntoa. Pientalo- ja rivitaloasukkaat pystyvät yleensä muokkaamaan pihojaan, mutta harvalla heistäkään näkyy ikkunoista rauhoittava merenranta tai innostava alppimaisema.

Asuin itse lapsena pitkään kunnan vuokrakerrostalossa, jonka ikkunat olivat niin korkealla, etten edes yltänyt niihin alle kouluikää. Se ei tavallaan haitannut, sillä ikkunasta olisi näkynyt vastapäinen kerrostalo ja iso parkkipaikka. Luonnonvaloa tuli sentään sisään.

Onneksi äitini ymmärsi jo tuolloin näkymien merkityksen. Vanhempien makuuhuoneen seinää peitti kaunis maisematapetti. Kirkasvetinen sinisenä kimmeltävä järvi, taustalla lumihuippuiset vuoret, reunoilla vehreät laaksot. En ollut ala-asteikäisenä käynyt koskaan Norjaa kauempana, mutta maisematapetti vei minut alppitunnelmaan.

Kellään kaverillani ei ollut vastaavaa maisematapettia  ja siksi se olikin paras tausta barbileikeillemme.

Mihin tahansa menin 70-luvun elementtirakenteisessa kerrostalokolmiossamme, näin aina jotakin kaunista. Kukkia, lamppuja, tyynyjä, tauluja, kynttilöitä.  Kotimme sisustus oli tarkoin mietitty. Äiti myös ymmärsi vaihtelun merkityksen aivoille. Huonekalut vaihtoivat paikkaa tavan tuostakin. joskus myös huoneet. Koskaan ei ollut niin vähän rahaa, ettei olisi voinut hankkia uusia kauniita verhoja tai parvekekukkia.

Kauniita kutsuvia näkymiä kannattaakin rakentaa tietoisesti myös kodin sisälle. Apuna voi käyttää kaikkia mahdollisia sisustuselementtejä: tapetteja, tauluja, peilejä, tyynyjä, huopia ja huonekaluja. Kotiin on hyvä tuoda myös pilkahdus luontoa. Huonekasvien ja yrttien ohella voit käyttää vaikkapa kauniita oksia, käpyjä ja sileitä kiviä.

Luonto auttaa myös pelkkinä kuvina

Naureskelet ehkä ajatukselle, että pelkkä maisematapettikin voi lisätä hyvinvointia, mutta ei kannattaisi. Niin hullulta kun se kuulostaakin, luonto auttaa jopa pelkkinä kuvina.

Eräässä kuuluisassa tieteellisessä  tutkimuksessa sairaalan odotushuoneeseen laitettiin vuoroviikoiksi rauhoittavaa vuoristomaisemaa esittävä maisematapetti. Joka toinen viikko tapetti poistettiin ja tilalla oli valkoinen seinä. Potilaiden sykettä ja omaa kokemusta olosta mitattiin viikottain.  Arvatkaapa oliko sillä halvalla tapetilla vaikutusta? Sekä potilaiden sykeseuranta että heidän itsearviointinsa osoittivat, että luontotapetin käyttöpäivinä potilaat olivat paljon rauhallisempia ja heidän stressinsä oli vähäisempää. (Ulrich&Parsons 1992, Heerwagen 1998).

Luontoaiheisten kuvien on huomattu edistävän ihmisten hyvinvointia myös hyvin stressaavissa ja keinotekoisissa ympäristöissä kuten avaruusaluksissa.  Ei ihme, että moderneissa toimistoissa näkyy nykyään paljon viherseiniä.

Kotisi sijainnilla, tilaratkaisuilla ja sisustusvalinnollasi on enemmän vaikutusta terveyteesi ja hyvinvointiisi kuin arvaatkaan. Vastaavia tutkimuksia, jotka osoittavat tilaratkaisujen vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen on tehty eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa vaikka kuinka paljon. Tieteenalana on EBD eli Evidence-Based-Design.

Kiinnostunut aiheesta? Kirjoittaja Katja Änkilä (KTM, MA, LKV) on tutkinut asuintilojen terveys- ja hyvinvointivaikutuksia osana muotoilun maisterin tutkintoaan.