Omakotitalon kuntotarkastus – tee talokaupasta turvallinen

850.00 sis. ALV

Kuvaus

Omakotitalon kuntotarkastus tuo turvaa talokaupan osapuolille.

 

Omakotitaloissa pätee erityisen hyvin sanonta, että kauppa onnistuu, kunhan myyjä tietää mitä myy ja ostaja mitä ostaa.

Jotta käytetyn omakotitalon kauppa voisi onnistua ja turhalta jälkipyykiltä säästyttäisiin, ostajan ja myyjän tulee teettää ennen talokaupan tekoa talon kunnosta puolueeton asiantuntija-arvio, kuntotarkastus.

Kuntotarkastus auttaa ostajaa hoitamaan kauppaa koskevan lakisääteisen selonottovelvollisuutensa ja myyjää tiedonantovelvollisuutensa. Talon omistaja eli myyjä vastaa lain mukaan ostajalle välittäjänkin antamista tai antamatta jättämistä tiedoista. Lisäksi myyjä vastaa kaupan jälkeen myös talon piilevistä virheistä, eli merkittävistä virheistä, joiden olemassa olosta hän ei itsekään tiennyt.

Kuntotarkastus tulee tehdä Rakennustiedon ohjekortin (KH 90-00394) mukaisesti ja se tulee teettää kokeneella ja koulutetulla rakennusalan ammattilaisella. Kuntotarkastuksessa talon keskeisten rakenteiden kunto tarkastetaan havainnoimalla ja mahdollisten koeporausten avulla. Tarkastukseen kuuluu lisäksi aina kosteusmittaukset.

Myös kuntotarkastusraportilla on väliä: Sen on oltava niin selkokielinen ja hyvin dokumentoitu, että myyjä ja ostaja ymmärtävät sen sanoman, vaikkei heillä olisikaan rakennusalan osaamista. Raportti laitetaan yleensä kauppakirjan liitteeksi.

 

KotiKylän kumppani Serviz Oy  tarjoaa KotiKylän asiakkaille Uudellamaalla ja Pirkanmaalla laadukkaan kuntotarkastuksen ja selkeän kuntotarkastusraportin kilpailukykyiseen 850€ hintaan. Summaan lisätään aina tarkastajan matkakulut, jotka ovat Uudellamaalla ja Pirkanmaalla 1€/km

Serviz Oy on rakennusterveyden asiantuntija, joka on  kehittänyt ja digitalisoinut kuntotarkastusprosessia ja kuntotarkastuksen raportointia. Servizin kuntotarkastuksen etuna on myös se, että tavanomaisista kuntotarkastuksista poiketen heidän kuntotarkastukseensa kuuluu kertaluonteisen kosteusmittauksen ohella yläpohjan ja tuulettuvan alapohjan jatkuva kosteusmittaus.

Näin talon tärkeimpien rakenteiden kosteustekninen toimivuus voidaan varmistaa kaikkina vuodenaikana eikä esim. tarkastuspäivän säätila vaikuta liikaa kuvaan talon kosteusteknisestä toimivuudesta. Yksittäisen kosteusmittauksen lisäksi saat siis taloon jatkuvan kosteusmittauksen useaksi kuukaudeksi.

Servizin tarkastajat ovat koulutettuja (vähintään AMK /opistotason rakennus- tai talotekniikkainsinöörin tai diplomi-insinöörin koulutus) ja kokeneita rakennusalan ammattilaisia.

Varaa täältä kätevästi talollesi Servizin kattava ja kohtuuhintainen kuntotarkastus.

  1. Kun klikkaat  Varaa aika-linkkiä, pääset ajanvaraussivulle, josta voit valita kaupan osapuolille sopivan ajankohdan ja tarvitsemasi palvelut. Jos sinulla on kysyttävää, voit kysyä meiltä.

  2. Kun lähetät varauspyynnön, Serviz vahvistaa varauksesi ja sopii kanssasi etenemisestä.

  3. Servizin asiantuntija tulee paikalle sovittuna aikana ja hoitaa sovitut tehtävät. Sekä tuleva ostaja että myyjä voivat olla paikalla tarkastuksen aikana ja esittää tarkastajalle kysymyksiä.

  4. Maksat tilaamasi palvelut pankki- tai luottokortilla tai laskulla vasta kun työ on tehty. Voitte jakaa laskun tarvittaessa kaupan eri osapuolten kesken. 

 

Psst. Voit tilata kauttamme asiakkaillemme kuntotarkastusten lisäksi sisäilmatutkimuksia ja energiatodistuksia Uudenmaan ja Pirkanmaan alueella.  Kaikki tutkimukset voidaan laatia samalla käynnillä, jolloin säästätte ammattilaisen matkakuluissa. Energiatodistus on nykyään pakollinen dokumentti omakotitalon ja osakehuoneiston myynnissä ja vuokrauksessa.